Kalevalainen ensiapulaukku

mh_kalevala-ea-low_122-2Kalevalainen ensiapulaukku on noin 45 minuuttia kestävä kansanmusiikkia ja klovneriaa yhdistelevä esitys, joka on suunnattu erityisesti lapsille.

Koko perheelle sopiva esitys on työryhmän käsikirjoittama ja säveltämä. Musiikki kulkee kautta linjan kalevalamitassa. Kalevalaisen ensiapulaukun hulvattomat hahmot Perinne-Pirkko, Terkkari-Tellu ja Shamaani Iso Äsh saavat niin lapset kuin aikuisetkin laulamaan ja nauramaan, sekä osallistumaan monipuolisesti eri taiteenaloja yhdistelevään teokseen. Se myös esittelee suomalaista kansanperinnettä ja perinnesoittimia viihdyttävässä muodossa ja korostaa ihmisen vastuuta omista sanoistaan ja sanojen voimasta. Esityksen on ohjannut teatteriohjaaja Taina Mäki-Iso.

Kalevalainen ensiaputiimi:

Perinne-Pirkko eli Elina Lappalainen
laulu, jouhikko, perkussiot, pienkantele

Perinne-Pirkko on ensiaputiimin järki ja aivot. Pirkko on intohimoinen perinteen tutkija ja hän onkin kouluttautunut niin perinnetieteiden tohtoriksi kuin folkloristiikan maisteriksi. Elias Lönnrot on aina ollut Pirkon suuri innoittaja ja ihastus. Pirkko on itsekin tehnyt lukuisia kenttämatkoja keräten loitsuja ja vanhan kansan parannuskeinoja vaivaan kuin vaivaan.
Pirkolla on usein niska-hartiaseudun jäykkyyttä. Jos venyttely ei auta hän marssii kupparin tai kalevalaisen jäsenkorjaajan vastaanotolle.

 

 

mh_kalevala-ea-low_86

Terkkari-Tellu eli Ulla-Sisko Jauhiainen
laulu, pienkanteleet, jouhikko ja alttojouhikko

Tellu puolestaan on ensiaputiimin syli ja lämpö. Yltiöpäisen empaattinen Tellu on tehnyt pitkän uran kouluterveydenhoitajana ja hallitsee varmuudella länsimaisen lääketieteen viimeisimmätkin keinot erilaisiin haasteisiin. Erityisesti kehitysmaiden lasten terveys on huolettanut Tellua jo pitkään ja hän onkin ollut useasti vapaaehtoistyössä ympäri Afrikkaa.
Tellu altistuu työssään usein kausiflunssille. Itse hän suosittelee kausiflunssan selätykseen elämäniloista asennetta, värikkäitä villasukkia ja särkylääkettä jos kovasti kolottaa.

 

 

mh_kalevala-ea-low_3Shamaani Iso Äsh eli Amanda Kauranne
laulu, shamaanirumpu, perkussiot, munniharppu

Shamaani Iso Äsh on urbaani shamaani joka asuu teltassa Vantaan metsissä ja jättömailla. Kukaan ei oikein tiedä miten Äshistä tuli shamaani eikä tämä vähäpuheinen sankari ole sitä osannut itsekään sanoittaa. Hän on kuitenkin vuosikaudet harjoittanut askeesia ja etsinyt yhteyttään alisiin ja ylisiin. Loitsuja ja parannuskeinoja Iso Äsh kanavoi vuolaasti ja erilaisia taikajuomia hän kehittelee jatkuvasti.
Mystinen kurkkuröhkä vaivaa Iso Äshiä aina välillä. Hänellä on siihen olemassa taikajuoma johon liittyy jotenkin kastemadot…

 

 

Kansanperinteestä ponnistava, hulvattomien hahmojen esitys sai ensi-iltansa Helsingin Musiikkitalon BlackBoxissa 1.10.2014 ja on sen jälkeen kiertänyt kansanmusiikkifestivaaleja kuten Kaustisen folk music festival, Musiikkijuhla Sommelo, Seurasaari Soi! kuin myös alakouluja Järvenpäässä, Suupohjassa, Ylä-Savossa sekä Lahdessa.