Toista tällaista yhtyettä ei kansanmusiikin kentällä kirmaa! Luova hulluus yhdistyy palavaan intohimoon ja tuloksena on eristyislaatuisia laulelmia, joissa ketkut prinsessat löytävät kaltaisensa kumppanin, kanttarellit ja koivut syleilevät maailmaa sienirihmastoillaan eikä vanhanpiian pakastimeen kannata kurkata… Omien sävellysten ja sanoitusten rinnalla perinnekin on temmellyskenttä, josta otetaan irti paitsi kaikki ilo, myös sävyjen koko kirjo. Erilaisten sointiemme yhdistelmä kutoo sumuista maisemaa islantilaisten kvinttilaulujen alle, virtaa koskena karjalaisessa itkuvirressä ja purkautuu kikatuksiin virolaisen härkävasikan tarinassa. Musiikissa vuorottelevat hauskuus ja herkkyys – ja kaikki sata lasissa kaahaten.
Hyvä trio syntyi Kokkolassa vuonna 2006 Elina Lappalaisen, Ulla-Sisko Jauhiaisen ja Amanda Kauranteen ystävystyessä kansanmusiikin ammattiopintojen puitteissa.Yhtye perustettiin syvästä halusta kokeilla ja luoda omintakeista musiikkia ennakkoluulottomassa seurassa. Triom soittimiston perustana on vahva laulun, konserttikanteleen ja kontrabasson yhteissointi. Lisäksi Hyvä trion musisointia värittävät myös jouhikko, harmooni, munniharppu, perkussiot ja mandoliini. Pitkän yhteistyön ja ystävyyden pohjalta syntyy musiikillinen kudos, jossa kaikilla on tasavertaisesti tilaa toimia.
Ensilevy Mainio ilmestyi vuonna 2008 ja nyt yhtye juhlii 10-vuotista
taivaltaan uuden Loistava-levynsä julkaisulla.
Hyvä trio on:
Amanda Kauranne – laulu, harmooni, lyömäsoittimet
Elina Lappalainen – kontrabasso, laulu, mandoliini
Ulla-Sisko Jauhiainen – kanteleet, jouhikko, laulu